Hoitajapula -siitä ollaan Suomessa puhuttu jo valitettavan pitkään, eikä asiaan olla saatu ratkaisua. Koulutuspaikkoja on jo lisätty, mikä on toki oleellinen toimenpide, jotta alalle saadaan uusia osaajia. Nykypäivänä työpaikkaa vaihdetaan aiempaa useammin ja uusia uria luodaan kypsemmälläkin iällä. Tätä kautta toki saadaan myös lisää hoitajia, mutta toisaalta osa hoitajista haluaa kouluttautua muuhun työhön. Vaihtuvuutta on siis molempiin suuntiin.

Työvoimapulasta kärsii koko maa ja sitä on monella muullakin sektorilla kuin vain hoitohenkilöstössä. Konkreettisena ja usein myös ainoana keinona saada lisää hoitajia tai saada nykyiset hoitajat pysymään nykytyössään, on esitetty yleistä palkankorotusta. Itse terveyden-/sairaanhoitajana en asiaa näe näin mustavalkoisena. Ongelma ei ratkea yksistään palkkaa nostamalla. Palkan korotuksen lisäksi tulee miettiä myös muita toimia.

Naisvaltaisena alana sote-puolella on paljon perhevapaita, mikä toki on hyvä asia. Vauvoja saisi syntyä nykyistä paljon enemmänkin! Mutta vanhempainvapaiden vuoksi myös sijaisia tarvitaan erilaisiin yksiköihin usein. Sijaisten ja kesätyötekijöiden jatkuva perehdyttäminen kuormittaa työyhteisöjä. Myöskään työntekijälle toistuvat määräaikaisuudet eivät ole suotavia. Tällä hetkellä nimenomaan tuo pätevien sijaisten saamisen hankaluus heikentää hoitajien työssäjaksamista, kun vakihenkilöstölle sälytetään vastuuta ja tekemistä ylimäärin. Sisäisten sijaisten järjestelmä on koettu paikoin toimivaksi ratkaisuksi. Itse kannatan myös työnkiertoa, joka ylläpitää monipuolista osaamista, mutta myös lisää työn mielekkyyttä. Toki pienissä hoitoyksiköissä näille vaihtoehdoille ei aina ole mahdollisuuksia, eikä se juuri tässä hetkessä tuo nopeaa ratkaisua ongelmaan.

Mitä sitten tulee palkka-asiaan? Mielestäni on huomioitava hoitajan työn suuri vastuu ja myös yksilölliset työtehtävät. Nämä vaihtelevat paljonkin riippuen työpaikasta. Jo aiemminkin hoitajille on sysätty enemmän vastuita ja työtehtäviä, eikä tämä ole näkynyt tilinauhassa. Tulevaisuudessa etävastaanotto erityisesti lääkäreiden osalta lisääntyy, mikä tulee lisäämään tarvetta osaaville hoitajille. Hoitajan rooli tässä hoitoketjussa tulee olemaan merkittävä ja vastuu aiempaakin suurempi. Hoitaja tulee toimimaan yhä enemmän lääkärin silminä ja korvina. Tämän jos minkä tulee näkyä myös palkassa. Tilannetta ei myöskään paranna se, että esihenkilöt ovat ylipalkattuja samaan aikaan, kun raskaan työn tekijät eivät tule peruspalkallaan toimeen. Eikä työsuhde-etuja saa unohtaa. Ne ovat usein työnantajan taholta työntekijälle se konkreettinen ja kaivattu signaali työn merkittävyydestä ja arvostuksesta.

Työolojen kannalta hyvä työilmapiiri merkitsee paljon. Sen ylläpitäminen ja parantaminen edellyttää tekoja työyhteisön kaikilta yksilöiltä. Esimiesten hyvät johtamistaidot merkitsevät paljon hyvinvointialueisiin siirryttäessä. Asiassa auttaa varmasti, jos esimiehellä on kouriintuntuvaa kokemusta alaistensa tekemästä työstä. Usein työssä tapahtuvat pienetkin muutokset saattavat johtaa siihen, että hyvät asiat unohtuvat ja negatiiviset seikat korostuvat. Koitetaan muistaa näinä vaikeina aikoina myös ne pienet ilot, joista itseämme ja toisiammekin on välillä hyvä muistuttaa. Hyvä hetki voi pelastaa synkänkin työpäivän. Annetaan kiitosta ja tsempataan toinen toistamme. Kiitetään hoitajina työkaveriamme työpäivästä ja muistetaan kehua kollegoita. Itseäänkin on lupa joskus kehaista!

Yhteiskunnallisesti hoitoalan on saatava ansaitsemansa arvostus. Koronapandemian aikana sosiaali- ja terveysala piti meistä huolen. Hoitohenkilöstö jousti ja venyi, hoiti ja lohdutti. Alan houkuttelevuuden kannalta yleinen mielikuva on tärkeä. Sen eteen me kaikki voimme tehdä osamme, sillä me kaikki olemme myös jossain määrin sote-alan palveluiden käyttäjiä. Arvostetaan siis sen tekijöitä, annetaan heille kiitosta. 

-Alina Lehto 5.9.2022