Haluan tuoda esiin yhden huolenaiheen, jolla on koko maahamme kauaskantoisia vaikutuksia niin työllisyysongelman kuin taloudellisen kantokyvynkin osalta. Kyse on syrjäytymisestä, johon ajan ilmiönä ei tule etsiä syyllistä, mutta ratkaisu täytyy löytää. Muutama vuosi sitten esitettiin laskelmia, joiden mukaan yhden nuoren syrjäytyminen maksaa valtiolle kaikkiaan yhdestä kahteen miljoonaan euroa, kun ajatellaan normaalia 40 vuoden työuraa. Pelkäänpä, että tänä päivänä tuo luku olisi vieläkin suurempi.

Yhteiskuntamme on muuttunut. Elämme aivan erilaisessa maailmassa kuin vaikkapa vielä 90-luvulla. Enkä tarkoita nyt vain viimeisten kahden vuoden tai kuluvan kevään mukanaan tuomia mullistuksia, vaan pidemmällä aikavälillä tapahtuneita muutoksia, murrosta, joka on tullut teknologian myötä. Meidän lapsemme ja lapsenlapsemme elävät aivan erilaisessa todellisuudessa verrattuna meidän omiin kasvuvuosiimme. Me kasvatamme uutta, erilaista sukupolvea, yhä suuremmassa ja nopeasti kehittyvässä maailmassa. Lapsuus, kasvatus ja vanhemmuus ovat muuttuneet. Myös perheet ovat erilaisia ja moninaisia.

Yhä useammin törmään ilmiöön, jossa kasvatusvastuu jää enenevässä määrin koulun vastuulle. Koulussa puolestaan opettajien aika ja resurssit eivät riitä arjen haasteissa kaikille oppilaille. On häiriökäyttäytymistä, on erityisen tuen tarvetta ja on niitä oppilaita, jotka kaipaisivat ihan vain huomiota ja hyväksyntää. Opettajien avuksi on tarvittu ja saatukin avustajia, mutta onko tämä tulipalon sammutusta eikä syttymissyyn poistamista?

On todettu, että lapsuuden haasteet moninkertaistuvat aikuisikään päästäessä. Tänä päivänä meidän lapsemme ja nuoremme kokevat aiempaa enemmän mielenterveyden ongelmia. Nuorten syrjäytyminen on todellinen uhka paitsi yksilötasolla, myös koko yhteiskunnalle. Parasta olisikin puuttua epäkohtiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, katkaista kierre ajoissa, ohjata lapsi ja nuori paremmille poluille. Mielestäni tämä ei ole korjattavissa vain varhaiskasvatuksessa tai koulussa, vaan ennaltaehkäisevä työ tulee kohdistaa muuttuneeseen vanhemmuuteen, perheisiin, koteihin. Vanhemmuutta ja sen erilaisia muotoja tulee tukea: mahdollistaa terveen, vuorovaikutuksellisen suhteen luominen lapsen ja vanhemman välille.

Tätä muutosta täytyy lähteä tekemään paitsi paikallistasolla, myös laajemmassa kuvassa. Suomessa on jo nähty esimerkillistä toimintaa, joissa hankkeiden tai kolmannen sektorin toimijoiden avulla on luotu erilaisia tukiverkostoja lapsiperheiden avuksi. Varamummotoiminta perheille, joilla ei isovanhempia ole lähellä tai ei lainkaan, ja mieskaverit yksinhuoltajaäitien kasvatusvastuuta jakamassa ovat oivallisia esimerkkejä matalan kynnyksen toimijoista. Tämän kaltaisten hyväksi koettujen keinojen jatkumoksi tulee kehittää koko valtakunnan kattava toimintaohjelma kasvatuksen tukemiseksi lapsiperheiden kodeissa. Opetetaan kylä kalastamaan, ei anneta kalaa suuhun. 

-Alina Lehto 20.5.2022