Kaikki kirjoitukset

Työelämä

Kun nuori väsyy jo työelämän alussa

24. marraskuuta 2025 · Alina Lehto

Kun nuori väsyy jo työelämän alussa

Nuorten työuupumus on noussut näkyväksi ilmiöksi.

Nuorten työuupumus on noussut näkyväksi ilmiöksi. Tilastot kertovat, että alle 30-vuotiailla masennus ja ahdistuneisuushäiriöt ovat yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle. Jokainen meistä tuntee jonkun nuoren, joka on jo uransa alussa joutunut sivuun jaksamisen takia. Normaali työelämän stressi koetaan ahdistavana ja diagnosoidaan masennukseksi tai työuupumukseksi. Tämä on merkki ylimedikalisaatiosta – siitä, että arjen paineet tulkitaan ja diagnosoidaan liian usein sairauksiksi.

Mistä tämä kumpuaa? Juuret löytyvät kasvatuksesta ja kulttuurista. Jos lapsi ei saa kohdata pettymyksiä ja vastoinkäymisiä, hän ei opi käsittelemään niitä. Kun kaikki asetetaan valmiiksi ja esteet poistetaan, nuorelta puuttuu taito sietää arjen kolhuja. Työelämässä pienetkin virheet tuntuvat ylivoimaisilta. Sama näkyy koulussa ja opiskelussa: etäopetus voi hämärtää rajat ja jättää nuoren yksin, kun taas lähikoulu tarjoaa yhteisön, jossa pettymyksiä ja onnistumisia jaetaan yhdessä. Myös lukeminen on tärkeä harjoituskenttä – tarinoiden kautta lapsi oppii empatiaa ja näkee, että vaikeuksista voi selvitä.

Yksi ilmiö, joka vaikeuttaa nuorten itsenäistymistä, on helikopterivanhemmuus. Termillä tarkoitetaan vanhempia, jotka leijuvat lapsensa ympärillä ja puuttuvat jatkuvasti hänen arkeensa. Vanhemmat ratkaisevat ongelmat, poistavat esteet ja silottavat tietä. Tarkoitus on hyvä: halutaan suojella lasta. Mutta seuraukset voivat olla haitallisia. Kun lapsi ei saa kohdata pettymyksiä itse, hän ei opi käsittelemään niitä. Kun äiti tai isä ratkaisee jokaisen pulman, lapselta jää väliin tärkeä oppi: että elämässä tulee vastoinkäymisiä, joista voi selvitä omin voimin. Helikopterivanhemmuus voi siis heikentää lapsen itsenäistymistä, vähentää resilienssiä ja tehdä työelämän paineista myöhemmin ylivoimaisia.

Ratkaisut eivät löydy pelkästään terapiasta. Tohdin väittää, että melko harva nuori tarvitsee raskasta hoitoa näiden asioiden oikaisuun. Usein riittää turvallinen aikuinen, joka on aidosti läsnä. Nuori tarvitsee tilaa oppia sosiaalisia taitoja, vuorovaikutusta ja arjen kanssakäymistä. Sosiaalinen media voi auttaa normalisoimaan mielenterveysongelmia, mikä on hyvä asia tiettyyn pisteeseen saakka. Mutta siitä ei saa tulla trendiä, jossa ahdistusta ihannoidaan tai se nostetaan muoti-ilmiöksi.

Etäkoulu ja etätyö ovat tuoneet joustoa, mutta samalla ne ovat vieneet jotain olennaista: kasvokkain tapahtuvan kanssakäymisen. Kun vuorovaikutustaitoja ei opita arjessa, nuori jää vaille kokemusta siitä, miten kohdata toiset ihmiset, ratkaista ristiriitoja ja rakentaa yhteisöä. Koulu ja työ eivät ole vain oppimisen ja toimeentulon paikkoja. Ne ovat myös mielenterveyden tukiverkostoja, joissa yhteisö kantaa yksilöä. Siksi lähikontakteja tarvitaan. Ilman niitä nuori jää yksin, ja yksinäisyys on yksi suurimmista uupumuksen riskitekijöistä.

Pettymykset eivät ole esteitä, vaan harjoituksia. Kun annamme nuorille mahdollisuuden kohdata ne ajoissa, ilman vanhempien jatkuvaa hyysäystä ja some-maailman yksinäisyyttä, annamme heille myös avaimet jaksamiseen. Nuorten työuupumuksen ratkaiseminen ei ole vain työelämän kehittämistä, vaan sijoitus tulevaisuuteen. Jos nuoret palavat loppuun jo uransa alussa, mitä jää jäljelle?